Avainkortin käyttöehdot ja järjestyssäännöt

Avainkortin käyttöaika 24 tuntia vuorokaudessa

Avainkortti on henkilökohtainen eli ainoastaan avainkortin nimetty haltija, joka on sitoutunut noudattamaan sääntöjä avainkortin käytöstä, saa käyttää sitä. Avainkortin käyttöönottokulu on alkaen 7 euroa. Hävinneen tilalle hankittava uusi avainkortti maksaa 10 euroa.

Lue avainkortti ovella ja kassapäätteellä salille tullessasi, kun treenaat aikoina, jolloin salin ovet ovat lukossa.

Salille ei saa päästää ketään ilman avainkorttia henkilökunnan poissaollessa.

Avainkortti poistetaan käytöstä, mikäli kuukausierä toistuvasti erääntyy eikä ko. kuukausierän suhteen ole tehty ilmoitusta laskutukseen Ropocapitaliin (maksusuunnitelma, eräpäivän vaihdos). Kortti aktivoidaan, kun lasku on maksettu ja asiasta on avainkortin haltijan toimesta ilmoitettu laskutukseen: ei automaattisesti. Ota huomioon, että kortin uudelleenaktivointi voi kestää muutaman päivän. Jos laskut ovat toistuvasti myöhässä, avainkortti voidaan ottaa kokonaan pois käytöstä.

Salille ei saa ottaa mukaan lapsia tai kavereita henkilökunnan paikallaoloaikojen ulkopuolella. Salin esittely ja kokeilukerrat tapahtuvat sovitusti henkilökunnan toimesta.

Salilla käydessäsi sitoudut noudattamaan salin sääntöjä:

  • Ole kärsivällinen. Onnettomuudet ja loukkaantumiset ovat yleensä kärsimättömyyden tulosta. Älä ole ahne. Hidasta tahtia. Kysy kysymyksiä. Pyydä apua. Jätä egosi salin ulkopuolelle. Älä tee ennätysyrityksiä yksin treenatessasi.
  • Siivoa jälkesi (magnesium, läikkynyt juoma yms) ja laita käyttämäsi tarvikkeet paikoilleen jokaisen harjoituksen jälkeen. Sanko, luuttu ja puhdistusliinat löytyvät toiminnalliselta puolelta.
  • Tyhjät levytangot, käsipainot tai kahvakuulat eivät ole suunniteltu pudotettaviksi. Emme halua, että välineemme, kumimattomme, sinä tai kukaan muukaan menee rikki. Käsittele myös laitteita hellävaroen.
  • Salilla pyritään ottamaan ilmastonmuutos huomioon ja tästä syystä olemme siirtyneet paperisista käsipyyhkeistä kankaiseen käsipyyhkeeseen. Otathan huomioon paperinkulutuksesi, etkä käytä vessapaperia korvaamaan käsipyyhkeitä. Nenä on hyvä niistää paperiin, kädet ja kasvot kuivataan kankaiseen.
  • Salin puolelta löydät valkoiset pikkupyyhkeet, jotka ovat tarkoitettu hikipyyhkeiksi. Voit käyttää hikipyyhettä treenatessasi, suojaamaan laitteita tai pyyhkiäksesi hikeä. Treenin jälkeen voit käyttää pyyhettä kuivataksesi kasvosi tms., mutta älä käytä pyyhettä pesulappuna. Pikkupyyhkeitä ei saa kastella, eikä niillä pestä itseään eikä lattioita.
  • Huutohengittäminen, kiljuminen ja kaikenlainen muukin ääntely ovat ok tarvittaessa, mutta on myös olemassa liian kovaäänistä, törkeää ja epämiellyttävää karjumista, joten huomioithan muutkin treenaajat. Toisten huomioimista on myös se, että tervehdit kanssatreenajia.

Kun lähdet salilta, varmista että ovi menee varmasti kiinni perässäsi.

Salilla on tallentava kameravalvonta. Mikäli avainkortin käyttösääntöjä rikotaan, voimme poistaa avainkortin käytöstä ilman varoitusta.

Mikäli avainkortti tuhoutuu, ei toimi tai katoaa, ilmoita siitä salille. Ota meihin myös yhteyttä aina, jos havaitset salilla jotain normaalista poikkeavaa.

Pidätämme oikeuden muuttaa ja tarkentaa sääntöjä tarvittaessa.

Sopimusehdot

Aseman Kuukausijäsenyys – sopimusehdot

 

Jäsenyys on toistaiseksi voimassaoleva sopimus, irtisanomisaika on 4 viikkoa.

Alle 18-vuotiailta edellytämme huoltajan allekirjoitusta ja sopimus tehdään kirjallisena. Kuntosalimme ikäraja on 15-vuotta.

Hyvinvointikeskus ASEMA:n jäsenyyksiin kuuluu kertaluonteinen aloitusmaksu 15€, joka peritään jokaisen uuden jäsenyyden alkaessa. Avausmaksu sisältää kulkuoikeuden kuntosalilla, sekä kulkukortin, johon saa opastuksen sopimuksen teon yhteydessä. Jäsenyys/kulkukortti on henkilökohtainen ja sen väärinkäytöstä seuraa jäsenyyden purkaminen. Hyvinvointikeskus ASEMA:n tiloissa on tallentava kameravalvonta.

Saapuessasi ASEMA:lle, sinun on kirjauduttava kulkukortilla sisälle. Kirjautuminen sisätiloissa olevaan tietokoneen näyttöön ja henkilökunnan poissa ollessa myös ulko-oven vieressä olevaan kortinlukijaan sekä sisätiloissa olevaan tietokoneen näyttöön.

Aseman jäsenyys sisältää kuntosalin vapaan käytön 24h vuorokaudessa.

Jäsenyyden sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä, voit maksaa ensimmäisen kuukauden heti paikan päällä tai saat laskun sähköpostiin/kirjeenä.

Sopimus on voimassa kuukauden kerrallaan ja se jatkuu automaattisesti, ellei sitä irtisanota, irtisanomis aika 4 viikkoa.

Veloituksesta sovitaan tehdyssä sopimuksessa, johon on ilmoitettu laskutustapa, veloituksen euromäärä sekä eräpäivä. Mikäli tulet maksamaan jo vastaanotetun laskun (kirje/sähköpostilasku) ASEMA:lle, perimme palvelumaksua 5€/lasku.

Maksun viivästyessä, ASEMA:lla on oikeus periä asiakkaalta korkolain mukainen viivästyskorko ja muistutusmaksu. Jos jäsen laiminlyö sopimusta, voidaan jäsenyys irtisanoa välittömästi kirjallisesti tai sähköpostilla. Mikäli lasku joudutaan viemään perintään, tulee jäsenen maksaa perimiskulut.

Hinnat tarkistetaan vuosittain ja mahdolliset muutokset ilmoitetaan hyvissä ajoin etukäteen. Jos jäsen mahdollisesti kokee, että hänen etujansa on laiminlyöty tai etuudet ei ole täyttyneet, on hänellä mahdollisuus tehdä irtisanominen 2 viikkoa ennen uuden laskun eräpäivää.

Irtisanominen jäsenyyteen on tehtävä Hyvinvointikeskus ASEMA Oy:n sähköpostiin tai henkilökohtaisesti paikan päällä. Irtisanomisaika 4 viikkoa.

Hyvinvointikeskus ASEMA Oy pidättää oikeuden sopimusehtojen muutoksiin, ilmoittamalla muutoksista hyvissä ajoin etukäteen merkatulla ilmoitustaululla ja jäsenpostissa.

Aseman vuosijäsenyys sopimusehdot

Jäsenyys on vuoden (12kk) voimassaoleva sopimus. Alle 18-vuotiailta edellytämme huoltajan allekirjoitusta ja sopimus tehdään kirjallisena. Kuntosalimme ikäraja on 15-vuotta.

Hyvinvointikeskus ASEMA:n jäsenyyksiin kuuluu kertaluonteinen aloitusmaksu 15€, joka peritään jokaisen uuden jäsenyyden alkaessa. Avausmaksu sisältää kulkuoikeuden kuntosalilla, sekä kulkukortin, johon saa opastuksen sopimuksen teon yhteydessä. Jäsenyys/kulkukortti on henkilökohtainen ja sen väärinkäytöstä seuraa jäsenyyden purkaminen. Hyvinvointikeskus ASEMA:n tiloissa on tallentava kameravalvonta.

Saapuessasi ASEMA:lle, sinun on kirjauduttava kulkukortilla sisälle. Kirjautuminen sisätiloissa olevaan tietokoneen näyttöön ja henkilökunnan poissa ollessa myös ulko-oven vieressä olevaan kortinlukijaan sekä sisätiloissa olevaan tietokoneen näyttöön.

Jäsenyyden sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä, voit maksaa ensimmäisen kuukauden heti paikan päällä tai saat laskun sähköpostiin/kirjeenä. Vaihtoehtona on myös maksaa kaikki 12kk laskut yhdellä kerralla, jolloin se merkitään sopimukseen maksetuksi.

Sopimus on voimassa vuoden (12kk) kerrallaan ja sen jälkeen se päättyy automaattisesti, ellei tehdä uutta sopimusta.

Veloituksesta sovitaan tehdyssä sopimuksessa, johon on ilmoitettu laskutustapa, veloituksen euromäärä sekä eräpäivä. Mikäli tulet maksamaan jo vastaanotetun laskun (kirje/sähköpostilasku) ASEMA:lle, perimme palvelumaksua 5€/lasku.

Maksun viivästyessä, ASEMA:lla on oikeus periä asiakkaalta korkolain mukainen viivästyskorko ja muistutusmaksu. Jos jäsen laiminlyö sopimusta, voidaan jäsenyys irtisanoa välittömästi kirjallisesti tai sähköpostilla. Mikäli lasku joudutaan viemään perintään, tulee jäsenen maksaa perimiskulut.

Hinnat tarkistetaan vuosittain ja mahdolliset muutokset ilmoitetaan hyvissä ajoin etukäteen. Jos jäsen mahdollisesti kokee, että hänen etujansa on laiminlyöty tai etuudet ei ole täyttyneet, on hänellä mahdollisuus tehdä valitus sopimuksesta ja sen etuuksien täyttymisestä.

Määräaikainen sopimus on mahdollista purkaa, jos ilmenee esimerkiksi liikuntakielto tms. Lääkärintodistus tai muu estävä tekijä jäsenyyden käyttöön on esitettävä sopimuksen purku vaiheessa henkilökohtaisesti.

Mikäli haluat purkaa sopimuksen, ilman erityistä syytä, veloitamme 50% sopimuksen loppuhinnasta. Irtisanominen jäsenyyteen on tehtävä Hyvinvointikeskus ASEMA Oy:n sähköpostiin tai henkilökohtaisesti paikan päällä. Hyvinvointikeskus ASEMA Oy pidättää oikeuden sopimusehtojen muutoksiin, ilmoittamalla muutoksista hyvissä ajoin etukäteen merkatulla ilmoitustaululla ja jäsenpostissa.

Aseman 5/10xkortti – sopimusehdot

 

10x-kortti on voimassa kuusi kuukautta (6) ostopäivästä kerrallaan ja loppuu automaattisesti sen jälkeen. Voit ostaa lisäkertoja milloin vain tai vaihtaa 10x-kortin jäsenyyteen.

Alle 18-vuotiailta edellytämme huoltajan allekirjoitusta ja sopimus tehdään kirjallisena. Kuntosalimme ikäraja on 15 vuotta.

Hyvinvointikeskus ASEMA:n 10x-korttiin kuuluu kertaluonteinen aloitusmaksu 15e, joka peritään jokaisen uuden 10x-kortin alussa. Avausmaksu sisältää kulkuoikeuden 24h, sekä kulkukortin, johon saa opastuksen sopimuksen teon yhteydessä. Jäsenyys/kulkukortti on henkilökohtainen ja sen väärinkäytöstä seuraa jäsenyyden purkaminen. Hyvinvointikeskus ASEMA:n tiloissa on tallentava kameravalvonta.

Saapuessasi ASEMA:lle, sinun on kirjauduttava kulkukortilla sisälle. Kirjautuminen sisätiloissa olevaan tietokoneen näyttöön ja henkilökunnan poissa ollessa myös ulko-oven vieressä olevaan kortinlukijaan sekä sisätiloissa olevaan tietokoneen näyttöön.

 

5/10xkortin sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä, voit maksaa kortin heti paikan päällä tai saat laskun sähköpostiin/kirjeenä ( 3€ laskutuslisä) kotiin. Mikäli tulet maksamaan jo vastaanotetun laskun (kirje/sähköpostilasku) ASEMA:lle, perimme palvelumaksua 5€/lasku.

Jos maksat laskutuksella 5/10x-kortin; Maksun viivästyessä, ASEMA:lla on oikeus periä asiakkaalta korkolain mukainen viivästyskorko ja muistutusmaksu. Jos jäsen laiminlyö sopimusta, voidaan jäsenyys irtisanoa välittömästi kirjallisesti tai sähköpostilla. Mikäli lasku joudutaan viemään perintään, tulee jäsenen maksaa perimiskulut.

Hinnat tarkistetaan vuosittain ja mahdolliset muutokset ilmoitetaan hyvissä ajoin etukäteen. Jos jäsen mahdollisesti kokee, että hänen etujansa on laiminlyöty tai etuudet ei ole täyttyneet, on hänellä mahdollisuus tehdä irtisanominen perustellusti.

Irtisanominen 5/10x-korttiin on tehtävä Hyvinvointikeskus ASEMA Oy:n sähköpostiin tai henkilökohtaisesti paikan päällä.

Hyvinvointikeskus ASEMA Oy pidättää oikeuden sopimusehtojen muutoksiin, ilmoittamalla muutoksista hyvissä ajoin etukäteen jäsenpostin kautta ja ilmoitustaululla.

Asema membership – Terms and conditions

The membership is valid under further notice, the period of notice is two (2) weeks. Under 18 years old must have guardians consent. The gym has an age limit of 15 years.

Wellness center ASEMA’s memberships include a one-off starting fee of 15 euros which is charged at the beginning of each membership. The starting fee includes the right of access gym facilities from 24 hours a day, and an access card. The use of access card is taught when signing the membership. Membership and access card is personal and improper use of the access card will lead to termination of membership. There is a recording camera surveillance system in the gym facilities.

When arriving to wellness center ASEMA you must login with your access card. Login with the computer at the front desk every time you come in and you can use the gym regardless of the presence of personnel.

The price of ASEMA’s monthly membership is 45e/mo (*40e/mo)

  • includes access of the gym 24 hours a day, 7 days a week and free use of the gym.

The price of ASEMA’s one year membership is 37e/mo (*32e/mo)

  • includes acces of the gym every day from 24 hours a day, 7 days a week and free use of the gym, fitness lessons and spinning.
  • The membership is valid for 12mo and after that it ends automatically if not renewed.

When signing the membership you can pay the first month immediately or ask to have the invoice to your email. The agreement is valid for one month at a time and it will continue automatically unless terminated two weeks before a new invoice due date.

The debit will be agreed upon the agreement in which has also been reported method of billing, the amount of charge as well as the due date. Cases of late payment ASEMA has a right to charge interest for late payment and a reminder fee in accordance with the Interest Act. If a member neglects the contract the membership can be terminated immediately. In case of debt collection the costs are paid by the customer.

Prices are reviewed annually and any changes in the prices will be announced well in advance. If a member feels that his interest have been neglected or benefits have not been fulfilled he has a right to terminate the contract two weeks before a new invoice due date.

Termination of an agreement must be made in person at ASEMA. Wellness center ASEMA reserves the right to change terms and conditions announcing changes well in advance at ASEMA.